California goes green

Kalifornia on monella tapaa poikkeuksellinen Yhdysvaltojen osavaltio ja San Francisco tunnettu liberaalisuudestaan ja edistyksellisyydestään. Yksi tämän päivän suurimpia trendejä on ekologisuus, johon törmää joka paikassa.


Kalifornian kuvernööri, rebublikaani Arnold Schwarzenegger on politiikaltaan erityisen vihreä. Hän on mm. ajanut Kaliforniaan muita osavaltioita tiukempia päästörajoituksia ja tukenut eri tavoin ympäristöystävällisiä business-hankkeita osavaltiossaan. Ja ympäristöystävällinen tekniikka, green tech, joka kattaa kaiken aurinkopaneeleista biopolttoaineisiin ja vaikka mihin muuhun, on päivän sana. Sijoittajatkin pistävät nyt it-yritysten sijaan entistä enemmän rahaa green tech -firmoihin.

Vihreys on kuitenkin yhtä lailla tavallisten kuluttajien juttu. Lehdet ovat täynnä artikkeleita, joissa kerrotaan miten kuka tahansa voi säästää energiaa ja samalla rahaa. Ja viesti näyttää menevän perille. Esimerkiksi bensaa hullun lailla syövät naurettavan kokoiset maastoautot eivät enää ole muodissa, vaan yhä useammat ostavat pieniä hybridiautoja, kuten Toyota Priuksia. Niitä näkee liikenteessä yllättävän paljon.

Myös orgaanisiin tuotteisiin erikoistunut Whole Foods -ruokakauppaketju on täällä huippusuosittu. Eikä ihme, sen valikoimat ovat varsinkin tuoreiden ruoka-aineiden osalta paljon paremmat kuin Stockan Herkussa. Tosin kauppa on saanut lempinimen Whole Paycheck (koko palkkashekki), sillä siellä saa helposti menemään niin paljon rahaa kuin haluaa.

Valitettavasti kertakäyttäkulttuuri on kuitenkin edelleen vallalla, varsinkaan kertakäyttöastioiden käyttämistä ei voi kokonaan välttää. Paremmissakin lounasravintoloissa, joissa saatetaan myydä ainoastaan orgaanisesti tuotetuista aineksista tehtyjä ruokia, ei usein ole tarjolla kuin muovisia kertakäyttöastioita. Ja pienikin lounas tuottaa valtavasti muoviroskaa.

Roskien kierrätys on muutenkin ihan oma lukunsa. Lähes puoli vuotta täällä asuttuani minulle on vieläkin epäselvää, mitä kaikkea täällä kierrätetään. Eivätkä paikallisetkaan tunnu sitä tietävän. Tuntuu myös hieman hämmentävältä, että kotitaloni autotallikerroksessa on kierrätyslaatikoita, joihin isketään sekaisin kaikki kierrätettävä roska muovi- ja lasipulloista ja alumiinitölkeistä sanomalehtiin. Joku joutuu siis erittelemään kaikki roskat. Mutta pääasia, että vihreys näyttää olevan trendi, joka on jäädäkseen.

Television armoilla

Kipeänä neljän seinän sisällä jumittaminen on tylsää. Viisi päivää kestäneen flunssani ansiosta ehdin kuitenkin kerrankin tutustua kunnolla televisiotarjontaan täällä Jenkeissä. Vähän liiankin hyvin, itse asiassa.

Televisiosta saa hakemalla hakea katsomisen arvoista ohjelmaa. Kotonani näkyy tosin ainoastaan 80 (kyllä, kahdeksankymmentä) ilmaiskanavaa, sillä en halunnut maksaa kaapelikanavista. Siksi en voi katsoa uusimpia jaksoja Sopranosista, Lostista tai muista hittisarjoista, vaan joudun tyytymään perusbulkkiin.

Aamuisin löydän kyllä usean kanavan, joka näyttää ajankohtaista aamuohjelmaa, jopa uutisia. Uutiset ovat tosin todella paikallispainotteisia, usein seurataan ruuhkia tai käydään ihmettelemässä tuoretta rikospaikkaa. Ja lähes joka aamu jututetaan pinnalla olevia julkkiksia, kuten Sex and the City -leffan näyttelijöitä, jotka olen kaikki jo nähnyt eri aamuohjelmien vieraana.

Päivän mittaan eri kanavilta löytyy vaikka mitä ihmeellistä. Osa kanavista on suunnattu kielivähemmistöille, pääasiassa aasialaisille tai espanjankielisille. Nyt vasta ymmärrän, kuinka hauskoja japanilaiset rock-videot ja espanjankieliset autokaupan alemainokset voivat olla.

Osa kanavista on puhtaasti tv-shoppailua varten. Puunatut tädit esittelevät neljältä yölläkin alusvaatteita, keittiövälineitä tai kauneudenhoitotuotteita. Ja usein tuotteita kehuu myös julkkis, kuten laulajatähtönen Jessica Simpson, joka kertoo päässeensä tietyn brändin tuotteilla täysin eroon näppylöistään.

Musiikkitrendeistä pääsee nopeasti kärryille MTV:tä, VHR:ää tai Bravoa seuraamalla. Tosin niillä pyörii myös luokattoman huonoja reality-sarjoja, joissa ollaan menty jo kauan sitten mauttoman puolelle. Toivottavasti Suomessa osataan lopettaa ajoissa.

Oma lukunsa ovat lähes pelkästään uusintoja näyttävät kanavat. Tnt ja Usa esimerkiksi pyörittävät joka päivä tunnista toiseen Law and order (Kova laki) -sarjan eri tuotantokausien jaksoja. Kiitos näille kanaville, sillä niitä jaksan katsoa aina silloin tällöin. Sen sijaan en ymmärrä kuka pystyy katsomaan Frendien ikivanhoja jaksoja, joissa kuohkean hiusmuodin perusteella eletään 90-luvun alkupuolella.

Ja vaikka mitä muutankin on tarjolla. Kanavasurffailu vaan on tuskaista, koska mainoksia on älyttömän paljon. Koskaan ei voi flippailla kanavalta toiselle tarkistamassa, jospa jotain parempaa löytyisi muualta, sillä aina törmää vaan uusiin mainoksiin.

Kolme päivää Law and orderin jaksoja on liikaa, sitä on nyt kokeiltu. Eikä kanavaflippailua jaksa pitkään. Onneksi siis on lehtiä ja kirjoja, joilla viihdyttää itseään, nettiä unohtamatta. Ja flunssankin on pakko mennä ohi vähitellen.

Pääosassa Oprah Winfrey

Stanfordin lukukausi päättyi virallisesti sunnuntaina, kun 1 702 kandidaatin, 2 017 maisterin ja 947 tohtorin tutkinnon suorittanutta opiskelijaa julistettiin juhlallisesti valmistuneiksi yliopiston stadionilla pidetyssä seremoniassa. Huippulahjakkaiden vastavalmistuneiden sijaan pääroolin vei koko kansan tv-julkkis, Oprah Winfrey.


"Kuuntele sisäistä ääntäsi", oli tv-tähden pitkän puheen pääviesti valmistuneille. Hän kertoi avoimeen tyyliinsä onnistumisistaan ja epäonnistumisistaan vuosien varrella. Ja painotti, kuinka tärkeää on aina pyrkiä miettimään, mitä mistäkin epäonnistumisesta voi oppia. Innostunut yleisö hurrasi hänelle seisaaltaan, vaikkei puhe kovin kummoinen ollutkaan.

Oprah on klassinen esimerkki amerikkalaisesta menestystarinasta, sillä hän on noussut heikoista lähtökohdista yhdeksi maailman rikkaimmaksi tummaihoiseksi naiseksi, jolla arvioidaan olevan 2,5 miljardin dollarin omaisuus. Ei varmaan löydy montaa amerikkalaista, joka ei joskus olisi katsonut hänen 22 vuotta ruudussa pyörinyttä talk show -ohjelmaansa. Moni lukee myös hänen O-lehteään (jonka kannessa Oprah itse koreilee) tai kuuluu hänen kirjakerhoonsa.

Monien ökyrikkaiden tapaan Oprah tunnetaan myös hyväntekijänä. Hän on kunnostautunut mm. naisten ja lasten tukijana ja vähäosaisten koulutusprojektien vetäjänä.


Oprah on yksi Yhdysvaltojen vaikutusvaltaisimmista henkilöistä. Ja hänen menestystarinansa inspiroi selvästi kansan rivejä vähäosaisista aina korkeasti koulutettuihin parempiosaisiin. Menestystä mitataan vaan Yhdysvalloissa usein pitkälti rahassa, jopa yliopistoissa jotka kouluttavat eri alojen huippuosaajia. Kuka tietää, mitä tänäkin vuonna valmistuneista vielä jonain päivänä tulee.

"Great things are sure to come", sanoi Oprah onnitteluissaan valmistuneille. Ja oli varmasti monen osalta oikeassa.

iPhonen maailmanvalloitus jatkuu

Apple-fanien odotus palkittiin tänään, kun Steve Jobs esitteli San Franciscossa pidetyssä konferenssissa uuden version yhtiön suositusta iPhone-kännykästä. Uusi 3G-iPhone tulee myyntiin eri puolilla maailmaa heinäkuun 11. päivä, ja sen hintaa lasketaan nykyisestä 399 dollarista 199 dollariin.

Ei voi kuin ihmetellä mediasirkusta, jonka Apple onnistuu aina luomaan ympärilleen. Uuden iPhonen julkistusta edelsi viikkojen huhumylly ja konferenssin etenemistä seurattiin minuutti minuutilta niin suurissa kuin pienissäkin medioissa. Itse luin The New York Timesin liveblogia, jonka kautta tunsi melkein olevansa paikalla konferenssikeskuksessa, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä työpaikaltani.

IPhone on varsinkin media- ja it-alalla työskentelevien statussymboli täällä Kaliforniassa ja kaikki haluavat tietää, mitä jännittävää luovuudestaan tunnettu Apple on milloinkin tekemässä. Esimerkiksi Blackberry-älypuhelimet (joita myös Crackberryiksi kutsutaan, sillä ne kuulemma koukuttavat käyttäjänsä), ovat hyvin suosittuja business-ihmisten keskuudessa, mutta niiden tylsä design on ihan eri maailmasta kuin iPhonen. Applen markkinaosuus on kuitenkin tähän asti ollut vain viidenneksen Jenkkien älypuhelinmarkkinoista. Uusi, entistä parempi ja edullisempi iPhone muuttanee kuitenkin hyvin todennäköisesti nopeasti asetelmia.

En muutenkaan ihmettele iPhonen suosiota. Sitä on ilmeisen hauska pläräillä, kun on luppoaikaa. Erityisesti netissä surffaaminen, vaikka Google Mapsin kartan selailu tai Craigslistin vuokra-asuntojen kuvien vertailu toimii todella kätevästi. Ja tietenkin iPhone toimii myös iPodin korvikkeena. Moni on kuitenkin kritisoinut puhelimen perusominaisuuksia, siis sillä soittamista. Näppäimiä kun ei ole lainkaan, kaikki pläräily tehdään kosketusnäytöllä. Itse en erityisemmin pidä myöskään iPhonen suureesta koosta.

Mutta täytyy sanoa, että harkitsen tosissani iPhonen ostamista, kun palaan Suomeen. On se sen verran makeampi kuin peruspuhelimet.

Printtimedian jyrkkä alamäki

Innovaatiojournalismin opiskelijoiden jokakeväinen konferenssi Stanfordin yliopistolla on ohi. Kolmen päivän aikana saimme kuunnella lukuisia esityksiä innovaatiojournalismista, mielenkiintoisista yrityksistä, mediainnovaatioista ja median tulevaisuudesta. Selväksi kävi, että erityisesti perinteisillä mediayrityksillä on edessään ennennäkemättömiä haasteita sopeutua kovalla vauhdilla muuttuvaan mediaympäristöön.

Varsinkin printtilehdet joutuvat tyytymään siihen, että niin uutiset kuin mainostajatkin siirtyvät kovalla vauhdilla verkkoon. Pelkästään Yhdysvaltojen 20 suurinta sanomalehteä ovat neljän vuoden aikana menettäneet yhteensä 1,4 miljoonaa tilaajaa. Ja tilannetta ei yhtään helpota se, että pian netti on yhä useamman käytettävissä myös kännykästä, josta katsotaan myös runsaasti videoita ja muuta kevyempää sisältöä.

Kaikki puhujat olivat yksimielisiä siitä, että median tulevaisuutta on mahdoton ennustaa. Mutta erilaisia arvauksia tehtiin. PC Worldin päätoimittaja Harry McCracken muun muassa sanoi suoraan, että hän ei usko lehtensä printtiversion pysyvän hengissä enää kovin kauaa. Mahdollisesti viisi vuotta, jos sitäkään.

GigaOm-teknologiablogin toimituspäällikkö Carolyn Pritchard ennusti, että tulevaisuudessa printtilehtien sisältö on erittäin paikallista. Joku toinen panelisti uskoi, että joidenkin vuosien kuluttua ihmiset voivat itse valita, mitä sisältöä lehteensä haluavat ja printata sen sitten vaikka kahvilassa.

Selvältä kuitenkin vaikuttaa, että printtilehtien on pian pakko tehdä radikaaleja muutoksia toimintaansa, sillä tilaajamäärät ja mainostulot eivät enää pidä pystyssä nykyisen kokoisia organisaatioita.

Erittäin konkreettisen esimerkin printtilehtien ahdingosta sain reilu viikko sitten, kun olin ruokaostoksilla naapurustoni Safewayssä, paikallisessa K-marketissa. Kaupan edessä oli nimittäin pieni koju, jossa innokas lehtimyyjä yritti taivutella ihmisiä tilaamaan paikallisen laatulehden, San Francisco Chroniclen. Viisipäiväinen tilaus, keskiviikosta sunnuntaihin, kotiin kannettuna puolen vuoden ajan maksoi vaivaiset viisi dollaria, noin kolme ja puoli euroa. Uskomatonta. Samalla hinnalla saa yhden sunnuntain New York Timesin, ja sekin pitää itse hakea naapurikorttelin Starbuck'sista. Lukijoista yritetään todella pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä.

Ihana, ihana Helsingin kaupungin liikennelaitos

Enpä olisi aiemmin uskonut, että haikailisin joku päivä HKL:n perään. Mutta muutaman kuukauden San Franciscossa asuneena en voi kuin muistella lämmöllä kuinka tehokas, monipuolinen ja täsmällinen joukkoliikenne meillä Suomessa on.

Työmatkani, muutaman kilometrin pätkä San Franciscon keskustassa kestää pahimmillaan yli tunnin suuntaansa. Ensimmäisenä työpäivänäni melkein myöhästyin uutiskokouksestamme, kun en uskonut kuinka kauan matkaan voi mennä.

Niin, kotoani siis kipittää bussipysäkille muutamassa minuutissa. Mutta bussit eivät täällä välttämättä noudata aikatauluja, ja pahimmassa tapauksessa olen odotellut kaapelibussia arkiaamunakin melkein 20 minuuttia.

Itse matka kestääkin sitten kuljettajasta riippuen lähes puolesta tunnista melkein tuntiin. Pysäkkejä on noin 50 metrin välein, ettei kukaan joudu kävelemään yhtään ylimääräistä metriä, anteeksi jalkaa. Ja bussi matelee etanan vauhtia, ensin puuskuttaen jyrkkiä mäkiä ylös, ja sitten jarrutellen alas.

Painajaismaiseksi matka muuttuu yleensä Chinatownissa, jossa kyytiin ahtautuu joka aamu vähintään 50 uutta työmatkalaista. Olipa kotteromme kuinka täynnä tahansa, aina joku uskoo mahtuvansa vielä mukaan. Siksi monen työmatka menee usein melkein painiksi bussista ulos tunkiessa.

Ja muutaman kerran bussi on hajonnut kesken matkan, tai lähtenyt viime metreillä pitkälle kiertoreitille tietöiden takia. Yleensä näin tapahtuu, kun on kova kiire junaan, tms.

Moni varmaan ajattelee, että olisi järkevämpää hommata polkupyörä ja polkea töihin. Pyöräily erittäin mäkisessä Friscossa on kuitenkin todellista extreme-urheilua. Kotitalonikin sijaitsee niin korkean mäen päällä, että välillä tekee tiukkaa nousta mäki jalan. Olen siis luopunut ajatuksesta.

Ja tietyllä tapaa olen ylpeä siitä, että käytän busseja ja raitiovaunuja. Aina joku paikallinen kun jaksaa ihmetellä, miten pärjään ilman omaa autoa. Vaikka seuraavassa lauseessa sanfranciscolaiset jaksavatkin aina ylistää kotikaupunkinsa julkista liikennettä. New Yorkia lukuunottamassa se on nimittäin tässä maassa kuulemma huippuluokkaa.

Kotikulmilla, Lähetyksessä

Kahlattuani läpi satoja asuntoilmoituksia ja käytyäni katsomassa monta kämppää (katso aikaisempi postaukseni kämpän etsimisen haasteista), löysin kivan asunnon yhdelta San Franciscon trendikkäimmältä alueelta, Missionista, suomeksi Lähetyksestä.

Alue on nimetty espanjalaisten lahetyssaarnaajien mukaan. He tulivat San Franciscoon 1700-luvun lopulla, jolloin Ohlone-intiaanit viela asuttivat aluetta, kuten olivat tehneet 2000 vuotta. Espanjalaiset perustivat seurakunnan ja rakensivat kirkon, ja intiaanit pakenivat. Meksikolaiset perustivat alueelle rancheja, ja edelleen Mission on latinovaikutteinen puolet asukkaista on latinalaista alkuperää.

Kivoja kahviloita, hyvää ruokaa, jooga- ja pilatesstudioita (miehille alastonjoogaa), salsapaikkoja, rokkia, katukirppareita, klubeja, seinamaalauksia, puistoja, vähän kuin Helsingin Kallion ja Punavuoren risteytys - voiko kotikulmilta enempaa toivoa?

Ja mikä parasta, kämppikselläni on ihana koira (ylhaalla kuvassa kamppikseni Janet ja Tommy) Ja kun ulkoiluttaa suloista koiraa, kaikki haluavat jutella kanssani. Loistava keino tutustua uusiin ihmisiin ja saada selville, mista kaupungissa puhutaan.

Mission ei tosin ole kaupungin turvallisimpia asuinalueita. Jo Alfred Hitchcock ymmarsi Missionin jannittavyyden; jannityselokuva Vertigo on kuvattu Missionissa.

Yksi pieni miinus asunnossa on: Edellinen asukas vei sänkynsä mennessään. Siksi etsin parhaillaan sänkyä - Craigslistiltä tietenkin.