Innovaatiojournalismin opiskelijoiden jokakeväinen konferenssi Stanfordin yliopistolla on ohi. Kolmen päivän aikana saimme kuunnella lukuisia esityksiä innovaatiojournalismista, mielenkiintoisista yrityksistä, mediainnovaatioista ja median tulevaisuudesta. Selväksi kävi, että erityisesti perinteisillä mediayrityksillä on edessään ennennäkemättömiä haasteita sopeutua kovalla vauhdilla muuttuvaan mediaympäristöön.
Varsinkin printtilehdet joutuvat tyytymään siihen, että niin uutiset kuin mainostajatkin siirtyvät kovalla vauhdilla verkkoon. Pelkästään Yhdysvaltojen 20 suurinta sanomalehteä ovat neljän vuoden aikana menettäneet yhteensä 1,4 miljoonaa tilaajaa. Ja tilannetta ei yhtään helpota se, että pian netti on yhä useamman käytettävissä myös kännykästä, josta katsotaan myös runsaasti videoita ja muuta kevyempää sisältöä.
Kaikki puhujat olivat yksimielisiä siitä, että median tulevaisuutta on mahdoton ennustaa. Mutta erilaisia arvauksia tehtiin. PC Worldin päätoimittaja Harry McCracken muun muassa sanoi suoraan, että hän ei usko lehtensä printtiversion pysyvän hengissä enää kovin kauaa. Mahdollisesti viisi vuotta, jos sitäkään.
GigaOm-teknologiablogin toimituspäällikkö Carolyn Pritchard ennusti, että tulevaisuudessa printtilehtien sisältö on erittäin paikallista. Joku toinen panelisti uskoi, että joidenkin vuosien kuluttua ihmiset voivat itse valita, mitä sisältöä lehteensä haluavat ja printata sen sitten vaikka kahvilassa.
Selvältä kuitenkin vaikuttaa, että printtilehtien on pian pakko tehdä radikaaleja muutoksia toimintaansa, sillä tilaajamäärät ja mainostulot eivät enää pidä pystyssä nykyisen kokoisia organisaatioita.
Erittäin konkreettisen esimerkin printtilehtien ahdingosta sain reilu viikko sitten, kun olin ruokaostoksilla naapurustoni Safewayssä, paikallisessa K-marketissa. Kaupan edessä oli nimittäin pieni koju, jossa innokas lehtimyyjä yritti taivutella ihmisiä tilaamaan paikallisen laatulehden, San Francisco Chroniclen. Viisipäiväinen tilaus, keskiviikosta sunnuntaihin, kotiin kannettuna puolen vuoden ajan maksoi vaivaiset viisi dollaria, noin kolme ja puoli euroa. Uskomatonta. Samalla hinnalla saa yhden sunnuntain New York Timesin, ja sekin pitää itse hakea naapurikorttelin Starbuck'sista. Lukijoista yritetään todella pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti